Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

SUUNNITTELUPALVELUNI TEKEE SINULLE HELPOKSI SAADA JUURI NE TILAT, JOISTA HAAVEILET

 

Tärkeimpänä tavoitteena on suunnitella tila, jossa on hyvä elää ja työskennellä. Viihtyisät tilat ovat tutkitusti edistämässä hyvinvointia, jaksamista ja viihtymistä niin kotona kuin työpaikalla

 

Sisustussuunnittelu voi olla suurten kokonaisuuksien tai jonkin pienemmän osa-alueen suunnittelua. Osa-alueena voi olla esimerkiksi pintamateriaalien suunnittelu, huonekalujen - ja tekstiilien määrittely, kiintokalusteiden suunnittelu tai esteettömyyden parantaminen. Teemme suunnitelmia yritysten toimitiloihin sekä julkisiin kohteisiin. Aikataulujen salliessa, teemme suunnitelmia myös koteihin sekä loma-asuntoihin. Lähtökohtana on, että lopputulos on yksilöllinen ja asiakkaan/yrityksen näköinen. Suunnitelmissa huomioidaan ratkaisujen käytännöllisyys ja toimivuus. Ympäristönäkökulmat halutaan huomioida muunmuassa suosimalla aikaa kestäviä ratkaisuja ja hyödyntämällä mahdollisimman paljon jo ennestään olevia elementtejä.

 

Ensimmäisen yhteydenoton yhteydessä käydään läpi projektin lähtötiedot joiden pohjalta lasketaan tarjous suunnittelutyöstä. Asiakkaan hyväksyttyä tarjouksen, suunnittelutyö aloitetaan yhdessä sovitun aikataulun mukaisesti. Suunnitteluprosessin aikana käydään suunnitelmia läpi yhdessä, jolloin asiakas voi kommentoida ja antaa palautetta suunnittelijan ehdotuksista. Lopullinen suunnitelma valmistuu asiakkaan kommenttien pohjalta ja se sisältää sovitun kokonaisuuden mukaisesti esimerkiksi tarkat tuoteluettelot, pohjapiirustukset, projektiokuvat ja maalisävyjen mallipalat joiden pohjalta on helppo siirtyä toteutusvaiheeseen. Olemme haluttaessa mukana myös toteutusvaiheessa, projektin valmistumiseen saakka.

 

Ollaan yhteydessä ja mietitään yhdessä minkälainen palvelukokonaisuus sopisi Teidän tarpeisiinne parhaiten!